tiistai 3. marraskuuta 2015

Itsearviointia

Suunnittelimme tänään esitystämme powerpointilla. Keräsimme vielä tietoja Inkalan kartanosta ja lisäsimme esitykseen kuvia. Esityksen tekeminen sujui muuten hyvin, mutta pädin kanssa oli vähän ongelmia. Aikataulu on pitänyt hyvin tähän asti.  Luimme myös vertaisryhmän blogia ja jätimme heille palautetta. Esitystä varten meidän pitää vielä jakaa työjako.




maanantai 2. marraskuuta 2015

Haastattelu

Kävimme keskiviikkona haastattelemassa Leilaa Inkalan kartanolla. Kuvaukset sujuivat tosi hyvin ja Leila kertoi meille mielenkiintoisia juttuja kartanosta. Sonja haastatteli ja esitti kysymykset Leilalle, ja Janetta videoi haastattelun. Haastattelun jälkeen pääsimme myös kiertelemään ja kuvailemaan kartanoa ja koko aluetta. Inkalan kartano oli upeen näköinen ja Leila otti meidät mukavasti vastaan!:-)

Torstaina ruvettiin muokkaamaan videoita yhteen ja lisäiltiin siihen myös kuvia. Päätimme muokata sen pädillä. Aluksi oli vähän vaikeuksia noiden sovelluksien kanssa mutta saatiin kuitenkin video kokoon. Lopuksi oli myös teknisiä ongelmia videon tallentamisen kanssa, mutta toivottavasti saadaan se kuitenkin esitykseen näkyville. Muuten projekti on edennyt kyllä hyvin. 


tiistai 20. lokakuuta 2015

Projektin aloitus

Ryhmäämme kuuluu Leena, Grete,Sonja R. ja odotettavissa lisää yksi ryhmäläinen. Valitsimme Leenan alustavasti projektipäälliköksi. Jos uusi jäsen on nuoriso-opiskelija hänestä tulee uusi projektipäällikkö ja Leena toimii henkisenä tukena. Grete sai sihteerin homman ja näin ollen pitää blogia pystyssä. Sonja toimii haastattelijana ja joka paikan höylänä. 

Sovimme haastattelun Inkalan kartanoon keskiviikoksi 28.10. Leila Ylitalon kanssa. Lähetimme hänelle tänään alustavat kysymykset. Ajattelimme kuvata haastattelun Ipadillä ja ottaa kuvia omilla puhelimilla. Lopuksi editoimme haastatteluvideoon myös kuvia. 


Alustavat kysymykset
1.  Kuka olet ja miten olet päätynyt Inkalan kartanoon? Millainen on tyypillinen työpäiväsi?
2.  Mitä palveluita tarjoatte ja mikä on eniten käytetty? Millainen asiakaskuntanne on?
3.  Kuinka yksilöllisesti räätälöitte tilaisuuksia? (Esim. Jos vuokraan juhlatilan, saanko tuoda ruuat ja juomat itse vai onko teidän pitopalvelu pakollinen?)
4.  Milloin on paras sesonkiaika? Kuinka hinnat vaihtelevat?
5.  Kuinka paljon kartanossa on henkilökuntaa ja millainen sen vaihtelevuus on?
6.  Miten markkinoitte ja kuinka käytätte somea hyödyksi?
7.  Onko teillä mahdollista suorittaa työssäoppimista? Jos on, niin minkälaisia tutkinnon osia pystyy suorittamaan?
8.  Onko työssäoppijan mahdollista työllistyä harjoittelun jälkeen?

9.  Millaisia ominaisuuksia/erikoistaitoja vaaditte työntekijältä?


Tässä on alustava projektin aikataulutus